"Johdanto kaikkeen metafysiikkaan #2"

Franz Kafkan pienoisromaani vuodelta 1915 on outo: siinä päähenkilö herää sängyssään "suunnattomana syöpäläisenä", joka tuskin pääsee kitiinikuorensa alla juuri käännähtämäänkään. -- Kuulemma "... teos pysyy koko ajan melko mysteerinä, asioita tai tapahtumia ei avata ja paljon jää tulkinnan varaan" ... no tässä tulee vielä uusi tulkinta, omassa maailmassani yllättävän tosi ... kafkamaisessa absurdissa hykerryttävässä todellisuudessani. edellistä eksploosiota kompensoi imploosio supernovasta jäljelle jäävä valkoinen kääpiö vauhtisokean kusipäisen loiston sijaan sisäisen pimeyden konkreettinen todellisuus itsesääli ... ei vaan itseinho häpeä näen itseni ulkoa päin kuoleva kurtistuva kuori ruumis ja sielu liian myöhäistä selitellä pyydellä anteeksi keneltäkään näillä mennään --- ... mutta ei vielä "itse seulot itseäsi ikävässä ainaisessa haikeassa vaikeassa" ... deprivoitunut mieli kiertää kehää identiteetti äärevöityy erakoituu ärhäköityy muiden silmissä ...

Douglas Adamsin raameistaan pursuavan "viisiosaisen trilogian" (1979) mukaelmaa on se alussa esitetty tiivein kuvaus vitaalitieteestä: "Universaalinen Elämä, Mentaalinen  Universumi, ja Subjektiivinen Kaikki". -- Seikkailu alkaa äärimmäisen epätodennäköisellä tapahtumalla, päähenkilöiden abduktiolla ... koskapa tämä antaa  valtavan tehon avaruusaluksen "epätodennäköisyysmoottorissa"! Tärkeimmät matkatavarat ovat tämä kirja ... ja pyyheliina: kaiketi ylenpalttisten merkitysten kuivaamiseen? lähes puoli vuotta kulunut edellisestä maailma muuttunut kovasti tilannepäivitys lähempänä kiehumispistettä kriittistä pistettä  muutos kiihtyy yhä kaikkialla kuplii liian monimutkainen maailma takaisinkytkennät eivät sulkeudu säädöt eivät toteudu eheys kadonnut ajassakin silmukat ovat katkenneet historia hukassa aikakin antiikkista aikapisteiden metafysiikkaa ei osata enää edes kaivata kunnon selityksiä tiedekin muuttuu auktoriteettiuskoksi pelkäksi puheeksi merkitykse...