"Elämää metsässä", näytepiste 2
Henry David Thoreaun kirjoittama kirja (1854) on pohdintaa yksinkertaisesta elämästä luonnollisessa ympäristössä. Se puristaa kuluneen ajan yhteen kalenterivuoteen ja käyttää neljän vuodenajan kulumista ihmisen kehityksen vertauskuvana. Kirjan edustamassa "amerikkalaisessa transsendentalismissa" romantiikka yhdistyy uudistukseen korostaen yksilön subjektiivista intuitiota ja tunnetta: miten elää yksinkertaisimmin ja aidoimmin, liitossa luonnon kanssa.
taustaksi Juicen säkeitä ajatuksen säikeitä
"mä lähden maalle jos vain lupaat kyydin kaupunkiin" ...
"jotenkin kireellä oudolla vireellä sielussain city soi" ...
"halki aavikon jäisen rämmin kunnes havahdun"
---
nyt aiempi työ kirjattu
vähitellen pienet yksilöt puut ovat muuttuneet suureksi systeemiksi metsäksi
pelottavaksi abstraktiksi
siellä asuvat omat pedot
ylivirittynyt menestymisen kiiltokuori kaiken suorittamisen pinnistelyn jälkeen
keikarin on oivallettava alastomuus
hyväksyttävä heikkous heittäydyttävä armoille uusiin herätteisiin
luovuttava ennakkoasenteista tieteilijän kyynisyydestä aistimaan todellisuutta
mieli on avattava ei vain nyt vaan tässä
katsomaan ympäröivää luontoa paratiisia
monimuotoisuuden kulta-aika on kauneimmillaan
kesä jatkuu ... kesä
---
hiljentyminen puolimatkassa tasapaino menneen ja tulevan välillä
tähän asti vitaaliteoriassa ajan rakenteet ovat monimutkaistuneet
on ehkä aika rohkaistua koettamaan jotakin uutta
kohti selkeyttä laajaa näkymää ulos metsästä toiseen reunaan
tai ei pidä pyrkiä mihinkään
pakottamaton silleen jättäminen
uuden suunnan vaistoaminen
pidättelyä virtauksen odottamista
pysähtyminen
syytä nähdä mikä on tärkeää
arvokasta ilman hintaa
tuotteistamatonta markkinoimatonta elämystä
iltanuotion hiipuessa
pimeydessä hiljaisuutta kuunnellessa
jotakin tarinoitakin alkuperäisempää
muutun supersankariksi batmaniksi toiseen todellisuuteen
---
... mutta onko tämä "agrikulttuurista omimista"
toisille kuuluvan oman hyödyntämistä?
ainutkertaisen ulosmittaamista
mulle heti kaikki nyt
olen etuoikeutettu
en ansaitse tätä
mutta pelkkä kiitollisuus riittää
ja pyrkimys vielä parempaan
ainoa velvoite halu eteenpäin merkityksiä etsien
häpeilemättä anteeksipyytelemättä
yhä uusien jälkien näkeminen
ja jälkien tekeminen
katharsis
tätä on ihmisenä oleminen
ja oivallus
se ei ole keltään muulta pois
jokaisessa subjektiivisessa mielessä uudestaan
sama ainutkertaisuuden mahdollisuus
luonnon ylenpalttisuus vain jokaiselle
kun herää näkemään aina toistuvan uudestisyntymän
---
keväinen metsä
ihmetys uuden elämän edessä
vaikka horisontti ei ole näkyvissä
ymmärrys edessä olevasta tietämisen seikkailusta
kaikkiallinen luonto versoo ympärillä
mitään ei näy mutta koko viidakko pursuaa linnunlaulua
pakahduttava olemisen riemu kylvämättä ja niittämättä
niillä on jotakin kerrottavaa
keskellä metsää mihin vain voi edetä
tutusti valoa päin aurinkoa kohti ... mutta tällöin suunta vaihtelee?
pimeän puoli on eri tavalla kiinnostava kokonaisvaltainen vähän pelottava
vain satunnainen ryntäily joka suuntaan on eksymistä kauhun kasvua ... koetaan se ensin
Seuraavaksi:
Kommentit
Lähetä kommentti