"Lajien synty", näytepiste 2
Charles Darwinin teos (1859) ei ollut ensimmäinen jossa lajinkehitystä spekuloitiin, mutta se oli laajin ja vastaansanomattomin ... ja kohtasipa sekin laajaa vastustusta, esimerkiksi kyseenalaistettiin vaadittava maapallon valtava ikä. -- Hyvä esimerkki "evoluution evoluutiosta", ajatushistorian edistymisestä, onkin että oikeastaan vasta 1900-luvulla voitiin tieteellisesti vastata kysymykseen "kuinka Auringossa voisi riittää hiiltä poltettavaksi vuosimiljooniksi".
kuin auto kulkisi pisteestä pisteeseen
tylsää
tehostuminen nopeutuminen rajoitteet unohdettuna lopulta liu'utaan nelipyöräluisussa voimien ohjaamana
rallissa elämänmakua sydämentykytystä vitalisoitumista ... välillä kauhua
---
vaikka tuntuisi muinaiselta menneisyydeltä
alkusyntyä tapahtuu juuri nyt
enemmän kuin koskaan
kilpailu vain on kovempaa melkein kaikki juuritaan syntyynsä
Dobzhansky elämää kuvaa evoluutio
Fromm myös ihmistä kuvaa muuttuminen
evoluutio itsekin on evoluutiossa elää kehittyy
muuttumisen muuttuminen muuttuu tieteenfilosofiakaan ei enää kuhnilaista
neokyberneettinen monimuotoisuus on koeteltu hyväksi havaittu
mutta vielä villimpää monimuotoisuutta tehokkaampaa lisääntymistä tarjolla
ei korrelaatiopohjaista varmistelua vaan vapausasteaihioiden yltäkylläisyyttä
kuin holonit olisi päästetty irralleen
---
virus on holoni puhtaaksipelkistetty toiminnallisuus
vähän kuin tietokoneet ja autot nykyisin
nopeasti keskeneräisenä markkinoille
kyllä todellisuus testaa!
uudenlainen toisen tason malli ilman mallia
ei odoteta dialektista tasapainoa
ei varman päälle kokeiltuja ratkaisuja vaan suuri määrä kokeilun siemeniä
jalostettu pelkkä suunta
virus vitaalikehityksen huipennus?
pelkkää dynamiikkaa räjähtävää kopioitumista muuntumista
ilman aikaa koska kuolleena muulloin
ilman paikkaa koska kaikkialla
oikeastaan virus on kai holonikompleksi kuten se "kyberneettinen orbitaali"
toiminnallisuuksien vapausasteiden energiaväylien kehys enformaatio
monta tavoitetta immuunipuolustuksen ohittaminen lisääntyminen leviäminen
pisaroiden leviäminen vaikka pärskymällä
uudenlaiset rakennuspalikat vapausastelegot suuntasiemenet
retroviruksella lisäominaisuuksia geenistöön
ikävä sivuvaikutus
rajattomaan kasvuun keskittyminen aiheuttaa usein syöpää
---
vielä tehokkaampi leviäjä kopioituja
on henkinen hitaudeton virus
meemi
jolle toimii lamarckinen evoluutio siis myös opittujen ominaisuuksien periytyminen
virusanalogian toimivuudesta kiistellään
mutta meemi ei koodinpätkä vaan laskostunut vapausaste virtauksen kanava
kuvauksen ei tarvitse kopioitua identtisesti
kunhan merkityksen välityskyky säilyy
blogi
optimoiduimmillaan riisuttuja valmiiksi laskostettuja vapausasteita
fragmentteja
toivoen tartuntaa tulemista viraaliseksi
toisaalta roskaposti spämmäys
laatu ei merkitse kunhan aiheuttaa säpinää lämmönnousua
göbbelsiläinen pommitus päihittää immuunipuolustuksen
retrovirusmeemi yrittää osaksi meemistöä relevantiksi jatkaa sukuaan
aina tavoitteena viraalisuus
tulen syttyminen
eikä kukaan ole huolestunut
mielen syövästä
---
entä jos mentaalinen pikku flunssa ja kuumeen nousu
ei olekaan ohimenevä muoti
vaan muuttuu systeemiseksi pandemiaksi?
pahinta jos synkronoituu rahan virtauksen kanssa
systeeminen rappeutumissairaus kun miesmuisti pettää mallit tuhoutuvat
ylpeys nöyryys unohtuu työnteko ei enää itsestäänselvyys helpoin raha Kelasta
yhteiskunta näivettyy
sidekudossairaus kun luottamuksen sidokset pettävät iho rypistyy tulee vanhuus ja heikkous
myös luottamus tarinoihin voi pettää
tärkein uskomus on rahan arvo
systeeminen verenmyrkytys voi iskeä yhteiskunnan elinnesteeseen
seurauksena inflatorinen verenheikkous
kaikkein tehokkainta "älykkäiden" suunnittelijoiden "optimoima" täsmäevoluutio
kuin rahan maailmassa tavoitteena "liian suuri kaatumaan"
suunnattu kehitys ilman hitautta virukset ja raadonsyöjät yhteiskuntaruumista raatelemassa
uudet innovaatiot elvytyspaketit sosiaalipaketit hyperinflaatiota pukkaa
mitä odotettavissa?
ahne media häijy koukuttaja mielen sekoittaja pahimmillaan
hyödynnettävänä psykologian pimeimmät puolet
nälkäpeli squid game pitäkää kiinni tuoleistanne
---
evoluutio optimoi?
mikään ei testaa hyvyyttä
ei ehdi
pöhinän energiaa joka puolella muutenkin
"humajaa ja kuhisee
surisee ja tuhisee
pauhaa huokuu
elämä yli kuohuu"
paineella rajoitteiden läpi sivuitse ohi
elämä pursuu kaikkialla kaikin keinoin
myöskään evoluution pelisääntöjä ei tarvitse noudattaa
luonnonmoraali laskee vain eloonjääneet
vanha darwininen yhden voittajan strategia
uusi neokyberneettinen joukkovoima
ja uusin siis tämä sairas spämmäys
mutta vanhin aarteen kaivannassa kaikkein koetelluin on lapion nytkytys ... seuraavassa
Seuraavaksi:
Kommentit
Lähetä kommentti