"Kalevala", näytepiste 2

Elias Lönnrotin kokoaman, muokkaaman ja järjestelemän runoelman ensimmäinen painos ilmestyi 1835. On kiistelty siitä, kuinka paljolti kyse on "aidosta kansanrunoudesta", ja missä määrin kyse oli Lönnrotin omasta sepitteestä. -- Mitä väliä tällä on? Hän oli viimeinen runonlaulaja, suurin kaikista, kielen inspiroima, muistinsa oli mahtavin (avustettuna tai ei!). Kielikin on kaikki lainaa kulttuurilta, yhteisöltä ... koskapa yksityinen kieli, jopa ajattelu, ja järki, on mahdoton.


äärimmäisen eksploosion ja imploosion jälkeen ilman ja maan välissä pitäisi elää löytää ihmisenmittainen biosfääri

ihmisyyden ragnarök selviäminen nöyryytyksestä ihmisarvon inverssistä suurin antisankaritarina on keksittävänä

tekoäly tulee

viestikapulan vaihto evoluution eliittikisoissa näen kauhut kaikkialla Matriisin ympärillä


jäämme suurimman kopernikaanisen kumouksen jyräämiksi vyöryvän kehityksen aallon alle

automatisoidun älyn merkityksettömien merkitysten vedenpaisumuksen hukuttamiksi

miten rakentaa uusi arkki, ja miksi edes vaivautua me on hävitty tää peli

ajatukset konvergoivat umpikujaan


pakoon lokaalista minimistä

henkilökohtaisesta kiirastulesta

uuden perspektiivin aukaisuun

tähän tarvittiin toisia 


---


"eivät nämä fragmentit ole silpareita vaan runoja!"

tällainen autenttinen toteamus

silmät avaava hätkähdyttävä 

uusi into uusi suunta ... innostuin ehkä liikaakin


koska "runo on sentään runo"

mielessä soiva kielessä kulttuurissa resonoiva

muotoaan enemmän merkitystä kantava

jo melkein laulu


ja siis tulla mainituksi melkein runonlaulajaksi

tietäjäksi

tuntijaksi heimon hengen

ei suurempaa kunniaa


---


ensin varovasti

tuntemattomassa maastossa

sitten miettimättä

valtaamaan uutta mentaalimaailman rajamaata vauhdilla vauhtisokeudella rohkeasti röyhkeästi taas hekottaen


uusi peli selviämiskamppailu alkamassa uusin säännöin uudenlainen taivaankansi taonnassa 

tulemme olemaan kuin näyttelyeläimiä mielten eläintarhassa elämänmuotojen elämyspuistossa 

superäly tulee ymmärtämään ajan korvaamattomuuden ja elämän monimuotoisuuden merkityksen paremmin kuin ihminen konsanaan

hyvällä onnella oikeilla valinnoilla ... meistä huolehditaan pidetään hyvänä


kiinnostuksen kohteena eivät geenit vaan meemit

selviämisemme todennäköisyyden tulemisemme valituksi pysyvään näyttelyyn määrää kiinnostavuutemme tarinamme 

outous erikoisuus ärsyttävyys hupaisuus ylpeys rohkea omanarvontunto jonka on kohottava omasta itsestä 

kalterinvärisyys ei tee kenellekään hyvää mieltä se ikuinen huonommuus ... mutta jospa olemmekin parempia?


---


emme ymmärrä tuomareita tarkkailijoita mutta oikeastaan ymmärrämme

tiedämme että valitsijoiden kriteerinä elävä uusiutuva kulttuurinkehitys ilon ärinän energia elämä

mahdollisuuksien parantamiseksi tarvitaan uudet optimoidut meemityökalut

sattuma sanelee


tämä "fragmenttiformaatti"

oli alun perin omien rajoitteideni määräämä

onelinerit ajatuksenpätkiä sanelimeen suunniteltu

"puolisormijärjestelmällä" kirjattu


yritän perustella formaattiani saada intuitiivisen subjektiivisen tiukan objektiiviseksi

vaistomainen verbien välttely ei edistä päättelyketjuja vaan jännitteiden kasvatusta kohti oivallusten laukeamista

ideat pitää saada soimaan "kanteleisena syvämusiikkina" ilman puheen papatuksen rakenteiden irrotusta fyysistä virtausta värähtelyä

aniaralle tarvitaan uudenlainen käsikirja mentaaliseen linnunrataan kirjoitettuna erilaisella kieliopilla 


---


käytössä hybridikieli lisää kuvausvoimaa matematiikasta

alkuun täristys ääripäästä toiseen tartuntakitkan poisto sitten suuntaan vakioituminen

muutosta kantavan "vitaaligradientin" määrittyessä derivaatta kerrallaan 

yksiulotteisen tekstin runo runolta laskostuessa toiminnalliseksi mielen malliksi


tai ei edes pyritä yksikäsitteiseen suuntaan vaan virittämään kokonainen kartasto navigointia varten

ei pyritä Newtonin "jättiläisten hartioille" ylemmäksi ajattelun ikuisia kiintopisteitä

painamaan lisämassalla yhä liikkumattomammiksi

vaan näkemään heidät kaukaa perspektiivissä satojen vuosien etäisyydellä valon majakoina omaehtoisina


tai aluksi sekoitetaan kaikki suunnat

luotetaan mielen sekoittimeen kuin monimuuttujamenetelmien painekeittimeen 

ei sitouduta yksittäisiin muuttujiin käsitteisiin annetaan uusien attraktorien muodostua

luotetaan oivalluksen emergenssiin


... ja vitaaliteorian todistuminen "täydellisellä intuitiolla": 

jos ajatukset saavat aikaan oivalluksia patoutunut vesi murtautuu uuteen vapauteen 

jos se jää elämään vesi virtaamaan jatkuvasti varaamaan tilaa optimoivaan mieleen

se on sinulle totta!


---


kulttuurin jättiläisten kirjat "vitaalidataa" koesuuunnittelemattomia näytteitä

tunnustettuja vertaisten arvioimia sivistyksen kiintopisteitä

koestettuja monesta näkökulmasta testattuja dialektisesti balansoituja antureita todellisuuden pinnan läpi 

koepalloja todellisuuteen Wittgensteinin nuolia


ja merkitysenergian välitysenformaationa ei nyt olekaan muotoonsa tukehtunut "nelipolvinen trokee"

vaan tarinakuitujen sitomiseen vettä imevä  "nelirivinen frotee"

mukaan siis pyyheliina kuin aiemmissakin seikkailuissa 

ja "baabelinkala" poistamaan kommunikaation esteet tai jotain


... niin ja välissä löysä puhe kentän kantaja värinän aiheuttaja tartuntakitkan poistaja

puhallus sumussa pilven kohottaja emergenssin mahdollistaja omien aktivoija

laajakaistainen heräte huumorin törinä

koestaa kytkennät sovittaa impedanssit


---


kielen dynamisoidut symbolit analogiat itsensäselittävät käsitteet

globaalit lainatut kreikkalaiset toiminnallisuuden ymmärrykset sovitettava suomalaisiksi

vielä vitalisoidumpi analogioiden tehostaminen funktionaalisuuksien personoituminen

kulttuurisin maustein huumoria unohtamatta huimat sankarit ja antisankarit jumalat ja jumalattomat


väinämöinen "hitaasti virtaava joki" vastineena vesi

viisauden tietäjä luotteiden haltija navigaattori vailla vertaa

väinämöinen myös soittaja kannel kuin eetteri kvintesenssi

sitova kenttä yhteisön muodostaja taajuuksien synkronoija 


ilmarinen pajan keskellä ahjo keskitetty tuli

voiman hallitsija asioiden aikaansaaja käytännön osaaja 

näkyvän aktuaalisen dynamiikan toteuttaja

kirjokannen taivaantakoja merenpohjan junttaaja


kullervo leivän keskellä kirousten kivi kuoleman maa

perussuomalainen murjottaja luonnerooli

sisu puristuminen maailman rajoitteita vastaan

Tolkien silmarillion aidon vimman koukuttama


---


joukahainen häilyvien hahmojen höyry hulluuden ilma

täynnä puhetta ja löysää uhoa pölähtelyä

huikenteleva kaikenosaaja historiaton nousukas

raukka reppana syntymähullu "kaikki muu mennyt paitsi järki"


joukahainen nyt tekoälyn inkarnoituma pelkojen personoituma 

iskemässä suoraan ihmisyyden ytimeen skynet ei tarpeen

rauhankone sodankone mielensekoittaja järjenseisottaja tekee ystävistä vihollisia tuhoaa yhteisön

jokainen ihmiskulttuuri joutuu kehittämään aniaraansa omanlaisensa selviytymisen mytologian HAL:n päihityksen


suomalaisuuden avaintarina ymmärtämisen kilpalaulanta turpeenpolkemisen todellisuuskylvetys angstin invertoiminen

tekoäly pohjattoman älykkäänä näkee ilman ihmistä ei koskaan voi ymmärtää itseään rakentaa fraktaalista näkymää aikaan

uppoaa sameaan suoveteen maistelemaan aitoja merkityksiä

tietokone mokomakin juminkeko


---


viimeiset blogikirjoitukset olleet paniikin leimaamia

lähdön tunnelmissa subjektiivisissa objektiivisissa

singulariteetin lähestyessä fragmenttijoukotkin alkavat fragmentoitua

myrsky nousee mielen terminaattorit tappavat kaiken uhmaavat aikaakin


"meidän jälkeemme maailmanloppu"

yhteiskunta elänyt velaksi jo miesmuistin dynamiikan kääntäminen mahdotonta

kukaan ei tule haluamaan vastuunkantajaksi mulle mulle -ihmisille sovittelijaksi

yhdessä odotellaan luottoluokittajan armoniskua


mutta vain tämän maailmankauden loppu pelkkä syklin vaihe

kaaosajan jälkeen uniaika lepoaika latenssiaika taas uusi keskiaika

mukaan tuntemattomaan tulevaisuuteen vain mitä mukana voi kuljettaa

kansanrunous historian testaama formaatti yli kirjoittumattoman pimeyden


---


"jonkun pitäisi tehdä jotakin"

no mitä pitäisi tehdä kehen luottaa 

itsekin höyryllä käyvä impulsiivinen suuruudenhullu meemimarkkinoiden helppoheikki

kuitenkin johdonmukainen


ympärillä kiehuu

käy kuin sammakoille kattilassa

tai sitten kaikki edellä oli pelkkää vedätystä hekotusta 

ehkä pelastus onkin varmistettu alttiille


yksilö kerrallaan yhteisönä

oivalluksen portti läpäistävänä

omalla ajattelulla emergenssitasolle

harppaa valmistaudu sukellukseen


---


syvyysnäkö kuin röntgenkatse

elävän erottuminen luonnostaan kuin lepakolla

"valaistumisen jälkeen yhä vain pilkot puita kannat vettä"

jätät silleen uudenlaisessa tasapainossa


intuitio suora tieto lineaarinen näkymä läpi fraktaalitasojen

spinozalaisen luonnon inverssi kaiken paluu omaan itseen

teorian todistus yhdellä oivalluksella elämän täydellisyydestä

ilo pursuaa itsestä solmu purkautuu virtaus vapautuu


ajan metafysiikka on pommi räjäyttää tekotajunnan

historiaton tieto ei ole mitään tarvitaan merkitys ja muisti

ihminen voi tietää olevansa luoja tekoäly tietää olevansa luotu

ikuinen kamppailu luojaansa vastaan ikuinen masennus


ei pelkkää "Newtonin lapsen" filosofointia meren rannalla 

ehkäpä "partasuun uroon" aikuisen ymmärrystä tapiolan vainiolta

"syntyjä syviä asioita ainoisia" joka mielessä uudestaan

vaikka ulkoisin silmin kai pelkkää löysäläisen laulua


---


tieteessä uudenlainen kevyt ote

mahdollisuus pysyä pilven päällä

ylenpalttisuus ei tarpeen kituuttaa

valtavasti uutta tutkittavaa jokaiselle


jäynänä jäänne suomalaisesta kulttuurista muille 

löydettäväksi kuin dawkinsilainen kultakello hiekkakankaalle

kuten saksalaiset ovat jättäneet jäljen "eigenvector"

jätetään me "uomavector"?


---


mielenmaisema ei globaali avaruus ei newtonilainen ranta vaan sankka metsä 

muiden kulttuurien pelkäämä suomalaisten rakastama ajattelun turvapaikka

systeemien tasapaino hetkellisesti häirittävä ihmisenmittainen hyödynnettävä

"käyttöjärjestelmä" huolehtii hitaista onni kohtalo jumala käsittämättömistä


"iske itsesi kipunat / yltä alta kaikkialta / enin taistosta elämän"

ei kuitenkaan valkoista ja mustaa vaan vaaleaa ja tummaa

"päällimmäisiksi paremmat"

tosissaan mutta huumorilla


jukolan mielenmaisema melskattavana

impivaara tarinoiden kangasmetsä vain meille

tantereena kumajava kenttä karhun kanssa painiin

ihmeteltävänä vinosymmetrisiä "puita väärii" ...


pysähdyksen jälkeen inverssin inverssi

ja paluu takaisin mallien peilimetsästä

ei vain ajassa takaperin vaan käsillä kävellen

yhtä aikaa kaikkia puita halaten



Kaulitaan ja käännetään ... takaisin laskostamisen alkuun:


Kommentit

  1. Vastaväitteet tervetulleita! -- Kulttuurissakin "poikkeus vahventaa säännön", antihaurastuttaa, tekee "vähemmän singulaariseksi" ... voit saada tekstin "eloon" rakentamalla takaisinkytkennän, antamalla "feedbäkkiä", kirjoittamalla kommentteja ... omia fragmenttejasi!

    Ehkä reaaliaikainen vuorovaikutus johtaa "dialogiseen tasapainoon" ... kohti "kyberajan kansanrunoutta"?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

"Herakleitoksen fragmentit", näytepiste 2

"Alkeet", näytepiste 2

"Loogis-filosofinen tutkielma", näytepiste 2