"Vuonna 1984", näytepiste 2

George Orwellin romaani (1949) on kaunokirjallinen visio edellä esitetystä "äärettömästä paineesta", esimerkkinä kollektiivisen "mielen meren" pohjasta, missä kaikki on totalitarisoitunut: hienovireisyys on korvautunut selkeydellä, mieli järjellä ... jolloin loppujen lopuksi merkitykset ovat korvautuneet mielettömyydellä. Kaikkiallisen kontrollin kiteytymä Isoveli valvoo että jokainen pysyy lokerossaan ... kaikki on granuloitunut ja jämähtänyt paikalleen ... jopa kieli.


abstraktiot palautettava konkretiaan

käsitteet saatava elämään heijastumat herätettävä mielessä eloon

tulkiksi tarvitaan taiteilija näkemään sielunsa silmillä

kirjailija voi mielikuvituksellaan avata myös äärettömän paineen olemuksen 


kirjassa vain yksi hetkellinen todellisuusnäkymä yksi mahdollinen toteuma

kuin tieteilijän neulankärkianalyysi havaitsijavaikutus kentänromahdus

vitaaliteoreetikon intuitio mahdollisuus yleistää löytää muitakin yhteyksiä palauttaa kenttä

voidaan hakea voimia tulkita staattinen tasapaino dynaamiseksi tasapainoksi


mutta mieluimmin löydetään jokin vielä yleisempi mallituksen periaate

attraktorin vääjäämättömyyden luonne

koko meren luotaamisen narratiivi

kuinka tähän on päädytty ja mihin tästä joudutaan


---


introspektion korkea veisu tai säälittävä kukonlaulu 

oman ajattelun laajennettu universaaliprinsiippi

pohjaksi otetaan huojentava huomio

myös maailmanhenki on varmaan vähän tyhmä


nimittäin matematiikkansa ei korrelaatioita kummempaa

vain ääretöntä toistamista

yhteen ideaan takertuvaa

pakolla puristavaa paineen kasvatusta


pohjimmiltaan epätoivoinen halu ymmärtää

putkiaivon suoranuottinen jumittaminen

takertuminen kiinteisiin varmoihin faktoihin

alhaalta katsoen onkin ahdistavaa totalitarisoitumista


---


totalitarismi yleisismi kaikkien ismien sulautuminen

monokulttuuri ohittaa monikulttuurin aina samanlainen

nyanssit katoavat voimaviivat selkiytyvät

helpoimmin tunnistettava isonveljen diktatuuri


mutta myös hyvien ihmisten hyväätarkoittavat teoretisoinnit

tullessaan systeemisiksi temmatessaan kaiken mukaansa

kun ei ymmärretä dynamiikkaa systeemisiä takaisinkytkentöjä

seuraa sardonisen hymyn saneluvalta


pahinta on itsepetos itsekontrolli itsesensuuri ei edes tarvita "ajatuspoliiseja"

Onnellisimpien maassa Maailman kallein kaupunki

meillä itse rakennetut itsetyytyväisyyden häkit

Totuusministeriönkin edellä Hyvyysministeriö Kauneusministeriö


demokratia ei toimi pelkästään siksi että odotukset ovat lasikatto 

myös siksi kun on lasilattia eihän intersektionaalinen idoli voi olla väärässä

naisministeri lasivitriiniin puristettuna näyttelyesineenä

epäonnistuminen olisi pirstaloitumista


totalitarisoituminen näkyy myös synkronoitumisena

resonanssien kärjistymisenä kenttien vaiheen yhdenaikaistumisena

romahduksen syvenemisenä totaalisena tuhona

hyperinflaatio pakolaiskriisi "systeemiangsti" myrskyä kohti mennään


jäykistyminen johtaa haurastumiseen holonien irtoamiseen granuloitumiseen

kahdella mekanismilla

ensinnäkin aikajatkumo taakse ja eteen katoaa tarinat katkeavat 

toisekseen kytkennät alaspäin katkeavat merkitykset katoavat


--- 


ajan eliminoituminen

dialektiikkapumppu pysäyttämällä

poistamalla erot katoavat merkitykset

kaikki tasa-arvoista homogeenista merkityksetöntä massaa


mutta eläinten vallankumouksessakin "toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset"

siat tasa-arvoisimpia

haram muuttuu halaliksi

"sota on rauhaa vapaus on orjuutta tietämättömyys on voimaa"


käänteinen rasismi takautuvat metoo-tuomiot negatiiviset korot

kausaliteettien kääntyminen vesistön täyskierto rakenteiden mullistuminen

oikeastaan aika kääntyy

syöverin vaistoaminen kauhun torjunta alitajuinen tarrautuminen olevaan


tästä hetkestä tullut evoluution totalitarisoitunut huipennus

suurella energialla paineessa puristunut välkehtivä ajaton ikuinen timantti

historiantajun aktiivinen kadottaminen patsaiden kaataminen todellisuuden viimeinen puleeraaminen

mutta ilman mallia dynamiikkaa hitautta pysähtynyt digitalisoituminen robustin ymmärryksen katoaminen


"joka hallitsee menneisyyttä hallitsee tulevaisuutta joka hallitsee nykyisyyttä hallitsee menneisyyttä"

mallin omaehtoisen tuhoamisen ainoa selitys huumaavat muistomarjat ihanat valemuistot

tai hyvyydestään humaltuneet nykyhetken päättäjät menestyjät maailman omistajat oman elämänsä sankarit

"ei pidä muistella mennyttä pitää keskittyä tulevaan"


huimapäät ratissa onnea vaan meille

täyttä vauhtia tuntemattomaan

"mielenkiintoisia aikoja" viholliselleen toivottaa kiinalainen vitalismin ymmärtäjä

lännessä kaaoksen pelko paniikinomainen tarrautuminen olevaan


---


liike paineen puristuksessa 

hierarkkinen järjestelmä jauhautuu pienemmiksi yksiköiksi irti toisistaan irti todellisuudesta

äärimmilleen tehostetussa yhteiskunnassa yrityksetkin pirstaloituvat jokainen työllistää itsensä

järkeen pakotettu näkee vain digitaalisen


sisäinen paine kompensoi ulkoista

itsensä toteuttamisen pakko näkymisen pakko

minäminäminän intersektionaalinen paniikki olen olemassa

maailmaan heitetty etsii epätoivoisesti "turvallista tilaa"


hienosyisten merkitysten kadottua sanat muuttuvat leimoiksi hälytyssignaaleiksi

pyhittyneet taikasanat tabusymbolit toteemisymbolit neekeri! rasisti! trump!

lapsen tasolla joukkohysteria haamujen hahmot kärpästen herrat 

apinalauma wokeltaa


mentaalimaailmassa myös käsitteet granuloituvat

kytkennät maailmaan katkeavat merkitykset katoavat

muuttuvat heliseväksi vaskeksi kiliseviksi kulkusiksi tyhjiksi tynnyreiksi

lakitupien chewbacka-myllytykseksi


"hyvinvointialueet" ja "superfuudit" maailma paranee

"maailma" on sana niin myös "totuus" valtiontalouden tarkastusvirastossa rahatodellisuuden totuusvirastossa 

moraali on sana kunnia on sana vain tahroja paperilla pavlovin kellojen kilinää

monimuotoisen kognition muuttuessa yhden muuttujan behaviorismiksi ehdollistuneeksi hyvesignaloinniksi


---


Orwellilla "kaksoisajattelu" ei ole monimuotoisuutta monitasoisuutta merkityksillä leikittelyä

vaan itselle valehtelua jyräämistä ilman nyansseja kärjistettyä mustavalkoisuutta ilman värisävyjä

jolle haha-puhe on kirosana

ja kuitenkin energia hakee purkautumistiensä väylänsä järkähtämättömän pakotetun totalitarismin ohi


jos "uuskieli" on kaksoisajattelun työkalu energian formalisoidun enformaatio-ohjaimen manipuloimiseksi

kiinteän järjen rakenteiden esittämiseksi ilman merkityksiä

niin duaalinen "uuskieli 2" on kai se toinen puoli kaksoisajattelusta

merkitysten hallitsemattoman pyörteilyn välittämiseen ilman rakennetta (seuraavassa kirjoituksessa)


---


entä se "vanhakieli"?

on sanottu suomi liian arkaainen sopii parhaiten luonnon kuvaamiseen

mutta mitä muuta on kuin luonto spinozalainen kaikenkattava jumaluus

luonnollinen kieli on pyhä siihen on sidottu alkuperäisimmät myytit


elävä kieli jatkumo tamppautuva emergenssitaso käytössä antihaurastuva aina uusiutuva 

kun kaikki riimit oli käytetty Juice kiitti Viitaa räppärien ei tarvitse enää kiittää ketään

Leino oli runoilija kielen luoja myös lehtimies todellisuuden luoja hitaammassa maailmassa

nykymediassa taitaisi todeta "en enää etsi virvatulta ... tyydyn koronapurkauksiin"!


suomalaisille kerrottu ainoa totuus "Trump on hullu"

mutta miksi niin moni muualla uskoo vaalivilppisyytöksiin

jospa se "big guy" onkin Big Father korruption koordinaattori

ja demokraatit ovat demokraattisia vain orwellilaisittain


ameriikassa vallitsee hulluus systeeminen paranoia 

yhteiskunnan jakautunut persoonallisuus demokraatit ja republikaanit

liian suurten variaatioiden dialektiikka pumppaa merkityksiä energiaa 

lakimiesten jäykistämänä rahamiesten liukastamana ehkä liikaakin


meillä sen sijaan ristiriitoja kaihtaen onnellisuus taaten Ison Holhoajan salaliitto 

suomen kielen suurin uhka on "sivistyneistö" vihapuheen suodattajat "laatujournalistit"

kytkennät katkaistaan variaatio sensuroidaan merkitykset suunnataan parodiavaisto tuhotaan

näytetään pelkkää viihdettä hyvää mieltä hymyilyä kivoja kissavideoita


uhka on näkymätön sisäinen merkityksiä luodaan nyt ihan muualla kuin meillä vierailla kielillä

"ei edes väärin": läpitunkematon sivistyksen sumppu hukutettuna göbbelsiläiseen informaation tulvaan

pyörittäjänä pöyristys tyhjä pölähdys

mutta kieli ilman merkityksiä on merkityksetön tarpeeton


kanavan kavennuttua olemattomaksi kulttuuri systeemisellä kuolinvuoteellaan

viimeisenä tietoisuuden kipinänä muistuma ylpeydestä suomalaisen sisun synnystä

dementoituneessa mielessä vain yksi sana jolla yhä syvin merkitys 

... perkeleen perkeleen perkele



Seuraavaksi:



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

"Herakleitoksen fragmentit", näytepiste 2

"Alkeet", näytepiste 2

"Loogis-filosofinen tutkielma", näytepiste 2